Huippukunnossa tehokkaisiin oppimistuloksiin!
Ryhmämme toteuttama Blogi ja Facebook-sivusto alkoi vaikuttaa oikeastikin toteuttamiskelpoiselta etenkin sen tuoman yhteisöllisyyden vuoksi. Tosin vaatisihan toteutus vielä kehittelyä ja toteutuksen loppuunvientiä sekä sen aktiivista päivittämistä. Lisäksi sivustojen saaminen aktiiviseen käyttöön vaatii markkinointia kohderyhmälle. Jatkokehittelyssä voisi ihan hyvin paljastua uusia ja parempia toteutussuunnitelmiakin. Tässähän melkein innostuu viemään sen käytäntöön. Somen hyödyntäminen työelämässä
Kuten aiemminkin blogissani totesin, että voisin hyödyntää blogia tiedottavana kanavana työssäni. Blogiin olisi helppo koota sähköpostiini tulevat usein eri ihmisten esittämät samat mielipiteet ja kysymykset sekä voisin helposti koota sinne tärkeimpiä asioita ja kuvata projektimme etenemistä. Mutta miten saisin sinne enemmän vuorovaikutteisuutta? Tosin opin sittemmin opintojakson aikana, että some ei korvaa työpaikallani virallisia viestintäkanavia. Tällä hetkellä teen viestintää intranetissä ja työtilassa. Mutta tiedottava blogi voisi tuoda työstäni näkyvämpää useimmille. Työtila kun on suljettu tietyille henkilöille. Tosin blogin käytön esteenä on suurelta osin myös organisaatiomme henkilöstön tietotekniset taidot. Tällä hetkellä ei työtilankaan käyttö tietojen jakamiseen ja keskusteluun oikein toimi, vaikka työtilassa on potentiaalia. Esittelyvideon teko oli kuitenkin antoisaa ja voisin kuvitella ottavani sen käyttöön kun teen ohjeistuksia ihmisille käyttöohjeiden tueksi intranettiin ja sähköpostitse jaettavaksi.
Somen käyttö on perusteltavampaa yksityisellä sektorilla. Mutta seurattuani läheltä erään yrittäjän some-markkinointia ja yritettyäni jakaa eteenpäin some maailmassa hänen markkinointiaan, koen somen haastavaksi markkinointivälineeksi. Yritysten postaamien markkinointiviestien täytyy olla yllättäviä, hauskoja sekä mielenkiintoisia ja tunteisiin vetoavia minitarinoita, ennen kuin viesti lähtee leviämään.
Elämää some-opintojen jälkeen
Someilu vie arjesta aikaa. Someilu on ja pysyy osana arkeani ainakin siinä märin kun sen pariin ehdin muilta asioilta. Siitäpä tulikin mieleen, että nyt kun tämä opintojakso alkaa olemaan purkissa, on heti sännättävä toisen opintojakson tehtävien pariin. Tässähän ne illat kuluvat... Bloggaamiselle en sano ei, ehkä joskus kun on enemmän aikaa ja löytyy hyvä aihe naputella tajunnanvirtaa. Tietoisuus somesta lisääntyi opintojakson myötä ja vaikuttaa, että jäi vielä paljonkin tiedonjanoa ja halua kokeilla.

Haasteita sosiaalisen median hyödyntämisessä työyhteisöjen työvälineenä on varmasti monia. Yksi haasteista lienee se, että sosiaaliseen mediaan liitetään negatiivisia asioita joskus suottakin. Sosiaalisen median käyttöä pidetään toisinaan myös vaikeana. Monia mahdollisuuksia on, mutta jokaisen organisaation on löydettävä oma tapansa käyttää sosiaalista mediaa.
VastaaPoista