perjantai 27. kesäkuuta 2014

Some maailma avautuu



Jotenkin on tuntunut, että sitä on jäänyt somesta jo niin paljon ulkopuolelle. Miten helpottavaa olikaan kuulla organisaatiomme some-koulutuksessa, että aikuisista alle 45 vuotiaista ”vain” 35 % käyttää päivittäin somea. Alle 24 vuotiaista taas jopa 75 % käyttää somea päivittäin ja heidän liikkumisensa somessa on nopeaa. Kuin myös tapansa viestiä keskenään somessa. Kik Messengerin ja What’s App:n nousu on uutta, Facebookin chat on suosittua ja muiden pienempien chat -ryhmien käyttö. Samoin kuvapalveluiden, kuten Instagramin, käyttö on kasvavaa. Mielenkiintoista olisi osata ennustaa mikä on nuorten seuraava liike some-maailmassa. Olisi mukava kuulla some-guruilta mielipiteitä asiasta. 

Yrityksille huomionarvoisena markkinointiin liittyvänä tietona tuli esille se, että on tutkittu, että kamerakännykällä otettu kuva on suositumpi kuin kuvaamoiden kuvat. Luulisi yritysten ottavan tämän tiedon avosylin vastaan jo taloudellisesta näkökulmastakin. 

Koulutuksessa innostuin lisää ajatuksesta twiittaamisesta ja eri henkilöiden seuraamisesta. Bongasin jo muutaman vinkinkin mielenkiintoisista seurattavista: Pekka Saurin elämäntyönä on ottaa some julkiselle puolelle käyttöön ja hän raottaa tiedon verhoa kertomalla miten virkamiehen on sopivaa olla somessa. Alexander Stubb on ainakin aiemmin osannut yhdistää hyvin arkielämäänsä (aamupalojen kuvaamisesta lähtien) ja työminänsä (twiittaukset raskaasta politiikasta). Seuraajia hänellä näyttää olevan jopa liki 119 000! Herran twiittien täytyy olla mielenkiintoisia! Myös Helsingin rakennusvirasto hallitsee virkamiesmäisyydestä poikkeavan tavan twiitata. Sen twiittaustapa ja kieli viestiä on humoristista ja itseironista sekä ovat saaneet siitä kiitosta kovastikin. Mutta sitä en tiennytkään, että twiitit voivat tulla myös automaattisesti esimerkiksi Facebookin päivityksistä. Tämä ei välttämättä ole silti hyvä ominaisuus, mikäli twiitit jäävät esimerkiksi yksipuoliseksi tiedottamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti