Minä
Verkosta ei löydy kovin kummoisia tietoja itsestäni
hakukoneiden tuloksina. Oikealla nimelläni löytyy vain hyvin asiallista tietoa
liittyen työhöni ja aiempaan työhöni sekä LinkedIn –profiilini.
Kutsumanimelläni löytyy enemmänkin some –sivustojani ja työhön liittyvää.
Nimikaimani on myös hyvin edustettuna hakutuloksissa. Miksi sitten näin on?
Olen noudattanut kautta linjan verkossa hyvin varovaista linjaa ja pyrkinyt
ennemminkin välttelemään tietojeni laittamista verkkoon.
Ehken silti voi välttyä siltä, että esimerkiksi Google ja
Facebook pystyvät seuraamaan minua netissä ja tallettavat piiiiitkäksi aikaa
sivustot missä surffailen ja mitä netistä haen. Tähän ei auta edes evästeiden
ja sivuhistorian tyhjentäminen. Lue hyvää lisätietoa miten seuraamiseni onnistuu.
Ja vinkki miten sen voisin estää. Profiloimisestanikin löytyy tietoa.
Mikäli haluan estää kuvani ja profiilini nimen käytön mainoksissa, siihenkin
löytyy ohje.
Melkoisesti meistä siis kerätään kaikenlaista tietoa jo
yksistään Googlen toimesta. Moni perussurffaaja ei varmaan tule edes
ajatelleeksi tätä, saati sitten osaa vaikuttaa asioihin. Netti on siis aika
arvaamaton paikka. Meidän verkon käyttäjien tiedot ovat pirstaloituneet ympäri
nettiä ja sinne ne jäävätkin hamaan iäisyyteen saakka. Kuviamme ja tietojamme
voidaan käyttää hyväksi lähes missä vain. Ainoa keino lienee pysytellä poissa
netistä.
Maineemme nostatus
Digitaalinen identiteetti on mahdollista saada hallintaan itse
pohtimalla millaisen kuvan haluaa itsestään luoda ja millaisena haluaa
näyttäytyä verkossa. Jokainen päivitys somessa, jokainen blogikirjoitus,
jokainen kuva muodostaa palasen siitä, josta muodostuu digitaalinen
identiteettimme. Myös ulkopuolisten kirjoitukset meistä tulevat osaksi tätä
ketjua. Tänä keväänä taisi sitten tulla lainsäädännön kautta mahdollisuus
poistattaa tietoja itsestään muun muassa Googlen hakukoneiden tuloksista.
Googlaillessani aihealuetta hakusanalla ”digitaalinen
identiteetti” löytyy paljon mielenkiintoisia sivustoja ja jopa yrityksiä, jotka
ovat sitä varten, että nostattavat digitaalista mainetta. Törmäsinpä myös
lukemisen arvoiseen ja aika kiinnostavaan kirjaankin kuin ”Verkkoelämää”.
Äärimmäisen hyvä tuo "maineemme nostatus". Olen itse samaa mieltä asiasta. Mitenkähän käy, tuleeko digitaalisesta identiteetistämme tulevaisuudessa tärkeämpi "käyntikortti" kuin siitä, mitä todellisuudessa olemme? EIkö kohta enää haluta tutustua ihmisiin, koska kaikki tarvittava tieto löytyy Internetistä ja luomme sen pohjalta (mieli)kuvan henkilöstä?
VastaaPoistaMusta voi olla aika pelottavakin ajatus jos digitaalinen identiteettimme on "käyntikorttimme", koska siihen voi vaikuttaa ja se ei välttämättä ole todellinen. Muutoinkinhan jo nyt yhteydenpito painottuu nettiin, eikä ihmisillä edes ole aikaa face to face -kontakteihin.
Poista